Mitä tilinpäätös kertoo yrityksestä?

Miksi ja milloin tilinpäätös on laadittava?

Suomessa kaikilla osakeyhtiöillä on velvollisuus laatia tilinpäätös ja ilmoittaa se kaupparekisteriin. Yksityiseltä elinkeinonharjoittajalta eli toiminimeltä sekä kommandiitti- ja avoimelta yhtiöltä ei yleensä vaadita tilinpäätöstä, ellei seuraavista ehdoista kaksi täyty kahtena peräkkäisenä tilikautena:

  • Taseen loppusumma on vähintään 350 000 euroa.
  • Liikevaihto ylittää 700 000 euroa.
  • Yrittäjä työllistää keskimäärin 10 henkilöä tai enemmän tilikauden aikana.

Edellä mainittujen ehtojen lisäksi toiminimiyrittäjä on velvollinen tilinpäätökseen myös siinä tapauksessa, jos hänen tilikautensa on jokin muu kuin kalenterivuosi.

Tilinpäätöksen säätelystä vastaa kirjanpitolaki. Tilinpäätös tulee laatia 4kk kuluttua tilikauden päättymisestä ja se katsotaan laadituksi, kun hallitus on käsitellyt ja allekirjoittanut sen.

Tilinpäätös on laadittava ensinnäkin siksi, koska se on lakisääteinen velvollisuus, jolla osoitetaan selkeä kuva yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Toisekseen se on myös yritykselle merkityksellinen raportti, sillä se auttaa seuraamaan liiketoiminnan kannattavuutta ja maksukykyä, sekä toimii verotuksen ja rahoituksen perustana. Näiden seikkojen lisäksi sitä voidaan käyttää työkaluna, joka lisää yrityksen uskottavuutta ja tukee päätöksentekoa.

Tilinpäätöksen tuomien hyötyjen vuoksi sen laatiminen on kannattavaa myös toiminimiyrittäjälle, vaikkei se lain mukaan välttämätöntä olisikaan. Sen avulla voidaan varmistua siitä, että kirjanpito täsmää ja kaikki on asianmukaisesti hoidettu. Edellä mainitun lisäksi veroilmoitus voidaan laatia suoraan tilinpäätöksessä olevien tietojen pohjalta, jonka vuoksi me teemme tilinpäätöksen kaikille asiakkaillemme.

Mitä tilinpäätös sisältää?

Tilinpäätös koostuu pääasiassa kolmesta osasta:

  • Tuloslaskelmasta, joka kertoo yrityksen tulot, menot ja sen, onko yritys tehnyt voittoa vai tappiota.
  • Taseesta, joka esittää yrityksen varat, velat ja oman pääoman tilikauden lopussa.
  • Liitetiedoista, jotka selittävät tarkemmin tilinpäätöksen lukuja ja antavat lisätietoa yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

Joissain tapauksissa tilinpäätökseen voi kuulua myös rahavirtalaskelma, joka näyttää yrityksen rahavirran eli sen, kuinka rahaa on liikkunut sisään ja ulos tilikauden aikana.

Tilinpäätöksen sisältöön vaikuttavat yrityksen koko, toimiala ja yhtiömuoto. Myös yrityksen taloudellinen tilanne, kuten liikevaihto ja taseen koko, määräävät tilinpäätöksen yksityiskohtaisuutta ja mahdollisia tilintarkastusvelvollisuuksia.

Mitä tilinpäätös voi kertoa yrityksestäsi ja mitä hyötyä on tilinpäätösanalyysistä?

Kuten edellä mainittu, niin tilinpäätös on paljon enemmän kuin pakollinen byrokraattinen paperi. Se on yrittäjälle taloudellinen ”tilannekatsaus”, joka kertoo, kuinka hyvin yrityksellä oikeasti menee ja toimii tukena fiksummille dataan perustuville päätöksille.

Tilinpäätösanalyysissä sukelletaan pintaa syvemmälle lukuihin ja tarkastellaan tilannetta tilinpäätökseen pohjautuen. Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi yrityksen strategisissa päätöksissä, liiketoiminnan kehitysideoissa ja tulevaisuuden investointien priorisoinnissa. Sen avulla voidaan tarkastella nykytilannetta ja pohtia, onko tämänhetkinen suunta oikea ja millaisia mahdollisia riskitekijöitä yritystoiminnassa löytyy.

Hyvin tehty analyysi ei auta vain yrittäjän päätöksentekoa – se myös vakuuttaa sijoittajat, rahoittajat ja muut sidosryhmät siitä, että yrityksen talous on hallussa ja sitä ohjataan kohti kasvua.

Tilinpäätösanalyysin voi tehdä itse, mutta usein alan asiantuntijan tuella analyysistä saa isomman hyödyn. Talouden asiantuntija osaa auttaa tulkinnan kanssa ja voi nostaa esiin asioita, joihin yrittäjänä ei välttämättä itse kiinnittäisi huomiota. Asiantuntija voi myös auttaa syventämään analyysiä ja tarjota näkemyksiä siitä, miten yrityksen taloutta voisi parantaa. Ennen analyysiä on hyvä sopia etukäteen sen tavoitteet ja mihin tunnuslukuihin halutaan erityisesti kiinnittää huomiota.